Haminan kaupunki

15.12.2023

Linnoituskaupunki Hamina sijaitsee Kymenlaakson rannikolla. Hamina on Kaakkois-Suomen vanhin kaupunki. Helsinkiin etäisyys noin 145 kilometriä ja Kotkaan noin 25 kilometriä.

Haminan kaupunki on rakennettu ympyrän muotoiseen asemakaavaan. Keskellä ympyrää sijaitsee Raatihuone, josta vanhan kaupungin kadut ja niiden värikkäät idylliset puutalot loittonevat säteittäin. Mukulakivikaduilla kävellen voit ihastella kaunista Haminan keskustaa. 1800-luvun alussa rakennetut linnoitusseinät ympäröivät kaupunkia joka suunnasta.

Kävellen on helppo tutustua Haminaan. Jaloittele ainakin Hamina Bastionille. Kierrä Haminan linnoitusvallit Linnoituspolkua pitkin. Polku lähtee Lipputornilta, kiertää Haminan linnoitusvalleja mukaillen keskustan ympäri ja päättyy Raatihuoneentorille.

Vieraile Haminan museoissa

Kauppiaantalomuseossa on esillä suomalaisvenäläistä kauppiasperinnettä kauniissa 1841 rakennetussa hirsitalossa sekä piharakennuksia. Vanhassa puodissa huokuu historia ja lisäksi näet entisaikojen käsityöläisen arkea pihapiirin asunnossa ja talousrakennuksissa.

Haminan Kaupunginmuseossa on esillä linnoitus kaupungin värikästä historiaa esittelevä perusnäyttely sekä vaihtuvia näyttelyitä. Museorakennus sijaitsee noin vuonna 1760 valmistuneessa rakennuksessa.

Haminan Reserviupseerikoulu on keskeinen osa Haminan kaupunkia. RUK-Museon näyttely kertoo RUK:n historiasta ennen sotia ja sotien aikana sekä tarjoaa kävijälle kurkistuksen myös koulun nykyiseen toimintaan.

Suomen Suurlippu liehuu merituulessa 100 metrin korkeudessa Haminassa. Kannattaa käydä katsomassa sen vakuuttava koko.

Käy myös fiilistelemässä ranta- ja veneilyelämää Tervasaaressa. Uimaranta, ravintoloita ja Haminan kaunista merinäkymää. Alueella on myös leirintäalue karavaanareille.

Haminan hotellit ja muut majoituskohteet on hyvä paikka majoittua päivän jälkeen. Viihtyisiä kahviloita ja laadukkaita ravintoloita Haminassa riittää kaikkien makuaisteille. Pulahda uimaan kaupungin hyvin hoidetuilla uimarannoilla.

Haminan matkailusivut, Visit Hamina sekä nähtävyydet, kirkot, majoitus ja camping sekä uimarannat Haminan seudulla.

Nähtävää

  • Hamina Bastioni. Raatihuoneenkatu 12, Hamina

  • Haminan linnoitus. Raatihuoneentori, Hamina

  • Haminan museot. Useita erilaisia museokohteita löydät täältä.

  • Haminan Raatihuone. Raatihuoneentori 1, Hamina

  • Haminan Tervasaari on portti Suomenlahden saaristoon. Tervasaari, Hamina

  • Reserviupseerikoulu RUK. Kadettikoulunkatu 6, Hamina

  • Suomen suurlippu liehuu 100 metrin korkeudessa. Lepikönranta, Hamina

  • Ympyräkeskusta. Raatihuoneentori 1, Hamina

Kirkot

  • Johanneksen kirkko. Raatihuoneentori 10, Hamina
  • Marian kirkko. Pikkuympyränkatu 34, Hamina

Uimarannat ja uimapaikat

  • Merkjärven uimaranta. Koivusillantie 117, Hamina
  • Mustaniemen uimaranta. Mustaniemi 45, Pyhältö
  • Neuvottoman uimaranta. Mäkeläntie 171, Neuvoton
  • Pitkäthiekat uimarannat. Pitkäthiekat 32, Hamina
  • Rampsinkarin uimaranta. Tervasaari, Hamina
  • Salmenvirran uimaranta. Salmenvirrantie, Hamina
  • Savilahden uimaranta. Työmiehenkatu 3, Hamina
  • Vähäjärven uimaranta. Vehkjärventie, Kannusjärvi

Hamina - Hotellit ja muu majoitus

  • Hamina Spa Hotel. Sibeliuskatu 32, Hamina
  • Hostel Jailhouse. Karjakatu 25, Hamina
  • Hotelli Haminan Seurahuone. Pikkuympyränkatu 5, Hamina
  • Metson majoitus. Aamiaismajoitus. Hovintie 15, Metsäkylä
  • Pormestarintalon pihakammari. Mannerheimintie 7, Hamina
  • The Hotel. Raatihuoneentori 4, Hamina

Camping ja matkaparkit

  • Aallokko Caravan. Matkaparkki. Vierasvenesatama. Tervasaari, Hamina
  • Hamina Camping Pitkäthiekat. Pitkäthiekat 32, Hamina
  • Mustaniemen leirintä. Liikkasentie 163, Pyhältö
  • Purho Caravan. Mäntykankaantie 5, Pyhältö





https://rss.app/feeds/8MbUCyC9gzsVCGze.xml