Joulutorit Suomessa 2023

30.09.2023
Suomen tunnelmalliset joulutorit 2023
Suomen tunnelmalliset joulutorit 2023

Suomen suosituimmat joulutorit, joulumessut ja joulumarkkinat 2023. Ahvenanmaalla Åland Glimnar kolmena viikonloppuna. Haminassa vietetään Linnoituksen joulua. Helsingin perinteiset Tuomaanmarkkinat ja Vanhan ylioppilastalon joulumarkkinat luovat pääkaupunkiin jounajan tunnelmaa. 

Hämeenlinnassa joulumarkkinat, Joensuussa kahdet eri joulumarkkinat. Kajaanissa järjestetään joulutori ja joulumarkkinat ja Kokkolassa joulumessut joulukuun alussa. Kouvolan kauppatorilla ja Verlassa pidetään joulumarkkinat. Kuopioon rakennetaan jälleen Suomen ihanin joulutori. Lahden joulukylä avataan Lahden torille. Lappeennassa on Linnoituksen joulumarkkinat sekä Kauppatorilla joulutori. Loviisassa on Wanhojen talojen joulutapahtuma, Laivasillan joumarkkinat sekä Strömforsin ruukin tunnelmallinen joulu viikonloppuisin. Mikkelissä avataan joulutori ja Oulussa paikallinen Tiernatori. Porista löytyy joulun odotukseen Vanhan ajan joulutori, Porikortteleiden joulu ja Tuomaan markkinat sekä Leineperin ruukissa joulutori ja Noormarkussa joulumarkkinat. 

Elämyksellinen Porvoon joulutori, Porvoon Vanhalla Raatihuoneella joulumarkkinat sekä Taidetehtaan joulumarkkinat. Raaseporin seudulla Fiskarsin ja Billnäsin ruukin joulumarkkinat, Tammisaaren torilla joulumarkkinat ja Mustion Pitsitalossa joulutapahtuma viikonloppuisin joulukuussa. Pitsikaupungin joulua vietetään Raumalla. Vanhan Rauman joulu sekä joulutori on avoinna 25.11.2023 alkaen. Taitava Lappi joulumarkkinat sekä joulumyyjäiset pidetään Rovaniemellä. Ei myöskään pidä unohtaa Santa Parkin joulun tunnelmaa.

Tampere laittaa parastaan myös joulun aikana. Useiden muiden tapahtumien lisäksi Keskustorille avautuu joulukylä ja joulutori. Lisäksi Tallipihan joulussa pääset idylliseen joulun tunnelmaan. Hämeenpuiston joulumarkkinat pidetään marraskuun lopussa. Turussa julistetaan joulurauha jouluaattona Brinkkalan talon parvekkeelta 24.12.2023. Ennen joulurauhan julistamista voi valmistautua jouluun Turun uudella joulutorilla, Kauppatorilla sekä Vanhan Suurtorin joulutapahtumassa neljänä viikonloppuna ennen joulua. Vaasan kasarmilla on joulumaa Julfiilis-tapahtuma 02.–10.12.2023.

AHVENANMAAN JOULUTORI

Ahvenanmaalla järjestetään joulumarkkinat, Åland Glimrar (Ahvenanmaa kimmeltää) kolmena perättäisenä viikonloppuna, 26.–27. marraskuuta sekä 3.–4. ja 10.–11. joulukuuta 2023 Kotisivut

HAMINAN LINNOITUKSEN JOULU

Haminan Linnoituksen Joulu. Haminan joulutori muodostuu raatihuoneentorin, kauppatorin, Hamina Bastionin sekä ympyräkatujen varsille. Haminan Linnoituksen Joulu 1.12.–24.12.2023

HELSINKI - TUOMAANMARKKINAT

Helsingin suurin joulutapahtuma sekä joulutori, Tuomaan markkinat järjestetään Senaatintorilla. Tuomaan Markkinoita vietetään Helsingin Senaatintorilla 1.–22.12.2023 Kotisivut

Vanhan ylioppilastalon joulumarkkinat on avoinna 15. - 22.12.2023 Kotisivut

HÄMEENLINNAN JOULUMARKKINAT

Hämeenlinnan Loimua Areenalla järjestetään joulumarkkinat 9.–10.12.2023 Kotisivut

JOENSUUN JOULUTORI

Joensuun torilla järjestetään idylliset joulumarkkinat myyntimökkeineen ja karuselleineen 15.-19.12.2023

Areenan joulumarkkinat pidetään Joensuun Areenalla 9.-10.12.2023

JYVÄSKYLÄN JOULUMESSUT

Tunnelmalliset Joulumessut 25.−26.11.2023 Jyväskylän Paviljongissa.

KAJAANIN JOULUMARKKINAT JA JOULUTORI

Kajaanin Kauppatorilla pidetään Joulumarkkinat 8.-9.12.2023

Kainuulainen Joulutori on koko perheen jouluinen tapahtuma Kajaanissa, Kajaanihallilla 9.-10.12.2023 Kotisivut

KOKKOLAN JOULUMESSUT

Kokkolassa järjestetään joulumessut järjestetään Tullipakkahuoneella 2.-3.12.2023 Kotisivut

KOUVOLAN JOULUMARKKINAT

Kouvolan joulunavaus on kävelykatu Manskilla ja Kauppatorin joulumarkkinat 25.11.2023

Verlan idyllisessä ympäristössä pidetään joulumarkkinat 26.11.2023

KUOPION JOULUTORI

Kuopiossa on "Suomen ihanin joulutori". Kuopion joulutori on avoinna 8.–21.12. 2023 Kotisivut

LAHDEN JOULUTORI

Lahdessa torilla Lahden Joulukylä järjestetään 9.-20.12.2023 Kotisivut

LAPPEENRANNAN JOULUTORI JA JOULUMARKKINAT

Katariinantorin, Lappeenrannan Linnoituksen joulumarkkinat.15.-16.12.2023

Lappeenrannan Kauppatorin joulutori sekä joulumaa on avoinna 2.-22.12.2023

LOVIISAN JOULU

Loviisan puutalojen Wanhojen talojen joulu -tapahtumassa 2.-3.12.2023 Kotisivut

Loviisan laivasillalla järjestetään myös joulumarkkinat.

Strömforsin ruukki kutsuu maistelemaan jouluherkkuja ja nauttimaan uniikista miljööstä joulukuun viikonloppuina.

MIKKELIN JOULUTORI

Mikkelin joulutori järjestetään Hallitustorilla 13.12.–23.12.2023

OULUN JOULU

Oulun Joulukatu avataan jo 10.11.2023 Rotuaarin aukiolla. Lisäksi Rotuaarin tunnelmallinen Tiernatori puolestaan palvelee joulukuun puolen välin jälkeen joulun aaton aattoon saakka.

PORIN JOULUTORI

Porin Vanhan ajan joulutori järjestetään rakennuskulttuuritalo Toivon ja Korsmanin talon pihapiirissä 25.11.2023 

Noormarkun joulumarkkinat 26.11.2023

Porikortteleiden joulunavaus 18.11.2023 ja Tuomaan markkinat 21.12.2023

Leineperin ruukin joulutori on avoinna 10.12.2023 Ulvilassa.

PORVOON JOULUTORI

Elämyksellinen ja tunnelmallinen Porvoon Joulutori on avoinna 26.11.-22.12.2023 Porvoon kauppatorilla.

Lisäksi Vanhalla Raatihuoneentorilla vietetään puolestaan perinteisiä joulumarkkinoita 9.–10.12.2023

Porvoossa järjestetään myös Taidetehtaan joulumarkkinat 8.–10.12.2023

RAASEPORIN JOULUMARKKINAT

Fiskarsin joulumarkkinat ovat avoinna 25.–26.11.2023 ja Billnäsin ruukin joulumarkkinat 2.–3.12.2023. 

Mustion Pitsitalossa pääsee jouluostoksille neljänä viikonloppuna joulun alla. 

Tammisaaren vanha keskusta on täynnä joulunajan tunnelmaa ja samalla voit käydä Tammisaaren torilla vanhan ajan joulumarkkinoilla 9.12.2023

RAUMAN JOULUTORI JA PITSIKAUPUNGIN JOULU

Pitsikaupungin joulua vietetään Raumalla 25.11.2023–7.1.2024. Vanhan Rauman joulu avataan 25.11.2023 klo 12.00 ja samalla aukeaa Vanhan Rauman joulutori. Joulutori on avoinna joulukuussa viikonloppuisin ja Tonttujen yöstä 8.12. alkaen joka päivä jouluaattoon asti. Kauppatorilla, Kalatorilla ja Kauppakadulla on todellinen joulun tunnelma. Katsele samalla myös kauniita joulukalenteri-ikkunoita.

ROVANIEMEN JOULUMARKKINAT

Lapin Käsityöläisten tuotteista kiinnostuneille järjestetään Taitava Lappi -joulumarkkinat 9.-10.12.2023 Pienteollisuustalolla. Arktiset markkinapäivät kokoavat yhteen paikallisia käsityöläisiä, tuottajia ja taiteilijoita. markkinoilla 9.12.–11.12.2023 mistä löydät Suomen Lapin käsityöläistuotteita, uniikkia taidetta sekä pohjoisia gourmet herkkuja. 

LC Rovaniemen myyjäiset pidetään Lapin Urheiluopistolla 2.-3.12.2023.

SALON SEUDUN JOULUMARKKINAT

Salossa, Mathildedalin ruukkikylässä vietetään joulumarkkinoita 25.11.2023 sekä 2.12.2023. 

Teijon masuunin joulumarkkinat pidetään 25.–26.11.2023. Sunnuntaina 26.11.2023 vietetään myös Salon joulukadun avajaisia. 

Menneen ajan tunnelmaa voit aistia Rikalanmäen joulumyyjäisissä 2.–3.12.2023. Salossa on myös Linjurin suuret joulumyyjäiset 16.12.2023

SAVONLINNA JOULUMESSUT JA JOULUMARKKINAT

Kerimäen joulumessut, Savonlinnassa 2.–3.12.2023 Kerimäen liikuntahallilla. 

Savonlinnan kauppatorin joulumarkkinat 15.–16.12.2023. 

Olavinlinnassa järjestetään 9.12.2023 Tuomaan markkinat. Savonlinnaan sytytetään silloin myös juhlavalaistus.

SEINÄJOEN JOULUMARKKINAT

Seinäjoen Areenalla järjestetään joulumarkkinat 16.–17.12.2023

TAMPEREEN JOULUTORIT JA JOULUMARKKINAT

Tampereen joulu avataan perinteisellä jouluparaatilla sunnuntaina 26.11.2023. Keskustorille avautuu joulutori joka on saanut maininnan "yhdeksi Euroopan laadukkaimmista joulutoreista" Joulukylä on avoinna 2.-22.12.2023. 

Joulutunnelmaan pääset erinomaisesti myös Tallipihan joulutorilla, joka on avoinna 18.11.–22.12.2023. Tampereen 

Hämeenpuiston Joulumarkkinat ovat avoinna 24.-26.11.2023.

TURUN JOULUTORIT JA JOULURAUHAN JULISTUS

Turun uudella Kauppatorilla järjestetään lämminhenkinen ja nykyaikainen joulutapahtuma. Turun Joulutorilla on ilmainen karuselli ja sen ympäristössä on kauppakujia, ruokakojuja, jouluisia oleskelualueita ja tietenkin glögibaareja. Uusi Turun joulutori on avoinna 25.11. –22.12.2023. 

Vanhan Suurtorin joulu järjestetään 2023 neljänä viikonloppuna 25.–26.11., 2.–3.12., 9.–10.12. ja 16.–17.12.2023. kotisivut

Muista myös joulurauhan julistus Brinkkalan talon parvekkeella jouluaattona 2023.

VAASAN JOULU

Vaasan kasarmilla on joulumaa Julfiilis-tapahtuman puitteissa 02.–10.12.2023. kotisivut

Puuttuuko ihastuttava joulutori?






https://rss.app/feeds/8MbUCyC9gzsVCGze.xml