Vinkit - ensimmäiset lavatanssit

17.03.2026

Onnistunut lavatanssikokemus ensikertalaisille

Kesän lavatansseilla on pitkät perinteet ja lavatansseihin tutustuminen on helppoa. Voit mennä ensikertalaisena tanssilavoille myös, ilman tanssiin osallistumista. Näet ja opit helposti kesän lavatansseissa olevan etiketin ja omaksut helposti myös aivan katselemalla eri tanssityylien askellajit.

Ensikertalaisena vietät ja nautit mukavan illan kuuntelemalla livemusiikkia, kauniissa kesäillassa. Tanssilavoilla on helppo tutustua uusiin ihmisiin.

Saapuminen lavatansseille

Tanssilavoilla yleensä runsaasti parkkipaikkoja varattuna. Tanssilavoja ylläpitää yleisimmin erilaiset yhteisöt ja järjestöt Suomessa. Näiden toiminnan takaamiseksi veloitetaan yleensä myös pysäköinnistä pieni "parkkimaksu".

Seuraa muita ihmisiä, katsele ympärille ja asetu jonoon. Lavatansseihin on yleensä pääsymaksu. Liikunta- ja kulttuuriedut käyvät maksuvälineinä monin paikoin.

Lavatanssit ovat helppo paikka tutustua

Lavatansseissa ihmiset hakevat yleensä tanssiseuraa, sekä myös tansseista useat ihmiset etsivät myös elämänkumppania. Lavatanssit kesäisin toimivat paremmin kuin Tinder sovellus parhaimmillaan. Näet ihmiset "livenä" ja pääset heidän kanssaan välittömästi yhteyteen, aitona ihmisenä. Paritanssi tarjoaa mahdollisuuden luontevaan tutustumiseen. Pelkkä tanssiin hakeminen ei vielä luo mitään odotuksia ja tanssin lomassa jutustelu voi alkaa aiheella kuin aiheella.

Ihmiset, jotka tutustuvat tanssilavoilla alkavat helposti viihtyä keskenään, hakevat toisiaan ehkä yhä useammin tanssimaan tai tanssivat useamman kappaleparin yhteydessä – näin syvempikin tutustuminen on mahdollista kesäiltana tanssien, lavatansseissa. Usein huomaat aiemmin yksinään tansseihin saapuneiden ihmisten mahdollisesti kulkevan yhtä matkaa.

Lavatansseissa ei ujompienkaan ihmisten tarvitse keskustella. Annat vain musiikin soida ja keskityt tanssipariin, askeleet vievät. Mikäli tulee tunne, että tanssipartneri ei ole se oikea, on kohteliasta tanssia ne kaksi kappaletta loppuun. Tämän jälkeen voit hakea seuraavaa.

Lavatansseihin voit tulla juuri sellaisena kuin olet, aitona omana ihmisenä. Muista kuitenkin ne käytöstavat – huomioi muut, ole kohtelias, anna tilaa, älä tunkeile, esittele itsesi, pukeudu asiallisesti, noudata tanssilavojen etikettiä jne. Nämä asiat huomioiden pärjäät pitkälle tanssilavoilla.

Miten pukeudun lavatansseihin

Varsinaista pukukoodia ei lavatansseissa ole. Kuitenkin kannattaa huomioida, että julkisella paikalla on runsaasti muitakin ihmisiä. Pukeutumalla siististi, annat hyvän vaikutelman muille tanssi-ihmisille.

Pukeudu siistit, mukavat, puhtaat ja rennot, kevyet vaatteet päälle. Usein ihmiset laittavat lavatansseihin päälle hieman siistimmät vaatteet päälle, eli älä lähde kesän tansseihin aivan arkivaatteissa.

Suomen kesäillat ovat myös toisinaan melko viileitä, joten pukeudu myös lavatansseihin lämpimästi. Huomioi siis sääolosuhteet.

Kesän lavatanssit kestävät pitkään, joten huomioi että sinulla on myös mukana hyvät kengät. Toisinaan tanssijoilla on erikseen matalakorkoiset tanssikengät ja tauoilla he vaihtavat vaihtokengät jalkaan.

Pukukoodia ei siis varsinaisesti ole, mutta siisti ja mukava asu helpottaa sekä tanssiparin löytämistä että askelkuvioita.

Lavatansseissien käyttäytymissäännöt

Etiketti eli käyttäytymissäännöt lavatansseissa on ollut voimassa yhtä pitkään, kun kesäisin lavatansseja on harrastettu. Lavatanssien etikettiä on helppo noudattaa ja sen tarkoitus on tehdä tanssitilaisuuksista kaikille osapuolille miellyttävän.

Vaikka lavatanssit ovat lämminhenkinen ja rento tapahtuma, hyvien käytöstapojen ja yksinkertaisen lavatanssietiketin noudattaminen on suositeltavaa. Lavatanssien etiketistä ei kannata ottaa paineita. Huomioi nämä perusasiat niin varmistat, että iltasi sujuu mukavasti ja annat hyvän ensivaikutelman itsestäsi.

Kuka hakee ketä tanssiin

Lavatansseissa miehet ja naiset järjestäytyvät lavalla niin, että naiset ja miehet seisovat kummatkin omassa rivissään, seinustalla.

Naiset, jotka haluavat tanssia, hakeutuvat tänne. Naisille on yleensä enemmän istumapaikkoja seinustalla, mutta täällä pätee sääntö, että nopeammat saavat paremman istumapaikan. Istumapaikkoja ja penkkejä ei riitä kaikille, joten tanssijat asettuvat seisomaan riviin seinän vierustalle.

Useimmiten kuitenkin miehet hakevat: miehet kerääntyvät kappaleparin vaihtuessa naistenrivin eteen ja hakevat kohteliaasti naista tanssimaan ojentamalla käden, kumartamalla kohteliaasti ja kysymällä esimerkiksi "saanko luvan".

Naistenhaun aikana naiset hakevat miehiä samasta asetelmasta, mutta kohteliaasti vienosti niiaamalla.

Tanssiin voi hakea ketä vaan – tanssiin hakemista ei tulkita iskemiseksi, joten myös parisuhteessa olevat voivat tanssia vapaasti kenen tahansa kanssa.

Nykyisin ei ole mikään etikettivirhe, mikäli löydät mieluisan tanssikumppanin tanssin aikana, että voisitko hakea naista tai miestä tanssin jo tanssikappaleen soidessa, voit hakea.

Tanssilavaa kierretään vastapäivään, ja paikallaan pysyvät tanssit tanssitaan usein lavan keskialueella. Mies on tanssissa perinteisesti viejä ja nainen seuraaja.

Tanssiin kutsu ja tanssiparin haku

Yleisesti miehet hakevat naisia tanssimaan. Tanssin hakija katsoo silmiin ja yleisesti hyvä ja pitkään käytössä ollut "saanko luvan" on yksi vaihtoehto muiden. Haettava vastaa esimerkiksi nyökkäämällä, ja ojentaa hakijalle kätensä, jolloin hakija saattaa haettavan rivistä lattian vapaalle osalle. Tervehdykset vaihdetaan vasta, kun pari on päässyt pois muiden hakijoiden tieltä.

Ilman mitään erityistä syytä tanssikutsusta kieltäytyminen on epäkohteliasta. Mutta poikkeuksena esim. humalatila, epäsiisteys ja sopimaton käytös on hyviä ja perusteltuja syitä kieltäytyä tanssiinkutsusta.

Tanssikappaleet tulevat aina pareittain. Ensimmäisen kappaleen jälkeen molemmat kiittävät ja jäävät lattialle. Toisen kappaleen jälkeen molemmat kiittävät uudestaan, sen jälkeen mies saattaa naisen paikalleen ja molemmat kiittävät vielä kerran.

Lavatansseissa on voimassa perinteinen miesten ja naisten haku. Hakuvuorot ilmoitetaan valotaululla. Jos haluat päästä tanssimaan, asetu hakuriviin tai marssi reippaasti pyytämään itsellesi paria.

Saman parin kanssa tanssitaan kaksi kappaletta. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa tanssimaan jääminen on vaarallista tai pari ahdistelee.

Voit myös tanssia oman parisi kanssa. Partnerin sukupuolella ei ole väliä. Halutessasi voit vain nauttia musiikista ja katsella muita – mutta varo tällöin istumasta liian lähellä hakuriviä!

Naistenhaku

Tanssipaikoilla naisten hakuvuorolle on varattu tietty aika illasta, tavallisesti yksi tunti. Välillä myös järjestetään ainoastaan naistentansseja: näissä naiset hakevat koko illan, mahdollisesti yhtä miehille varattua tuntia lukuun ottamatta.

Hakuvuoro ilmaistaan tavallisesti kyltillä tai valotaululla. Mikäli kylttiä tai valotaulua ei ole, orkesteri ilmoittaa hakuvuoron vaihtumisesta. Vain tanssiin haku muuttuu naisten hakuvuoron ajaksi – kaikki muut roolit pysyvät ennallaan.

Tanssin perusaskeleet

Perusaskeleilla eli vaihtoaskeleilla, pystyy tanssimaan sujuvasti suurimman osan iltaa, sekä nopeita että hitaita tansseja. Näin pääset tanssien alkaessa heti lattialle. Kysy tuttavilta, osaako he neuvoa perusaskelissa. 

Vaihtoaskeleet sopivat hyvin tanssityyleihin, kuten Foksi, Tango, Beat, Disko, Rokki, Hitaat eli slowarit, Shuffle, Cha-cha-cha, Salsa, Rumba ja Samba.

Valssia ja humppaa, sekä harvinaisempia tansseja, kuten jenkkaa, polkkaa ja masurkkaa, tanssitaan yleensä omilla askeleillaan, näihin vaihtoaskel istuu hieman huonommin. Yleisin tanssilaji on valssi, mikä on helppo oppia.

Ohjaaminen ja seuraaminen

Mies on useimmiten se, joka vie tanssissa. Tansseissa lattiaa kierretään vastapäivään ja viejän tulee väistää tanssisuunnassa edellään olevia pareja. Hitaammat tanssijat, epävarmemmat ja paikoillaan tanssivat parit antavat tilaa muille, siirtymällä tanssimaan keskelle tanssilattiaa.

Orkesteri esiintyy yleensä 45 minuuttia kerrallaan. Mikäli musiikista vastaa yksi orkesteri, on esiintymisjaksojen välillä tavallisesti 15 minuutin tauko, jolloin soitetaan nauhoitettua musiikkia. Taukojen aikana tanssitaan kuten muulloinkin ja kappaleet tulevat edelleen pareittain.

Muista hyvät käytöstavat

Huono käytös, kuten liika juopuminen, eivät tanssilavoille kuulu. Lavatansseihin tullaan tanssimaan. Vaikka kurkkua sopii hieman kostuttaa samalla kun antaa sykkeen tasaantua ja jalkojen levätä, tansseissa ei kännätä. Kaikilla lavoilla ei myydä alkoholia.

Tanssikoulut ja tanssikurssit

Tanssi on erinomaista liikuntaa ja sen kautta löydät ystäviä ja jopa parisuhteen. Tanssiharrastuksen aloittaminen on helppoa. Aluksi kysy neuvoa ystäviltäsi ja vanhemmiltasi. Netissä on helppoa tutustua eri tanssityyleihin, missä on todella paljon erilaista materiaalia tanssiharrastuksen alkeisiin. 

Tutustu erilaisiin tanssikoulujen kotisivuihin, katsele YouTube videoita ja anna musiikin viedä. Älä turhaan häpeä omaa tanssitaitoasi, vaan rohkeasti alat harjoittelemaan.

Nykyisin useimmilla lavoilla järjestetään ennen varsinaisia lavatansseja, helpon kynnyksen tanssikursseja. Matalalla kynnyksellä ja pienellä rahalla opit tanssin perusaskeleet, lavatanssietiketin ja näin pääset helposti sisään harrastukseen.

Share